Image Alt

kesäkuu 2016

Olen tässä asiassa myöhäisherännyt. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja nyt puhun siis Snapchatistä, tuttavallisemmin Snäpistä. Tämä sovellus on kyllä ollut puhelimessani jo parisen vuotta, mutta käyttöä on ollut tosi tosi harvakseltaan. Nyt pari kuukautta ahkerammin käyttäneenä olen jäänyt siihen jopa hieman koukkuun. Oltiin kolme viikkoa takaperin Eezyn ja VMP:n kanssa Kuopiossa Redbullin tapahtumassa, joka kulkee nimellä Red Bull 400.

Joskus nuorempana luin kirjoja hyvinkin paljon, mutta nykyisin tuntuu ettei aikaa vain riitä siihen. Suurimmaksi osaksi senkin on vain tekosyy olla ottamatta kirjaa käteen. Eihän sitä opusta tarvitse kerralla lukea läpi, vaan sen voi pikku hiljaa kahlata kannesta kanteen. Sitä paitsi mikäli jättäisi vaikka joka toinen ilta sen Youtuben randomin koluamisen väliin, ehtisi siinä mainiosti lukea muutaman kymmenen sivua. Toki kun