Image Alt

lokakuu 2016

Viime viikolla sai taas ajella Kuopioon duunien takia. Varsinaiset hommat olivat torstaina, mutta koska torstaina olisin joutunut lähtemään ajamaan aamuyöstä erittäin epäinhimilliseen aikaan, käänsin jo keskiviikkona auton nokan kohti Kuopiota. Oltiin Laura Puntilan kanssa puhuttu jo aikaisemmin, että pitäisi päästä kuvailemaan jotain settiä, joko seuraavan kerran kun menne itse Kuopioon tai hän tulee Helsinkiin päin. Heiteltiin toisille muutamia ideoita etukäteen ja

Parin viikon ajan olen nyt leikkinyt iPhone7plus´san kanssa. Mitä mieltä kyseisestä laitteesta olen? No ainakin akun kestävyydessä Apple on tehnyt ison harppauksen eteen päin. Iso peukku siitä! Mukana tulevat kuulokkeet ovat surkeat ja antavat muuten laadukkaasta tuotteesta vähemmän huolitellun kuvan tai ainakin latistavat premium vaikutelmaa. Tästä teinkin jo aikaisemmin videon ja se löytyy täältä. Itse  puhelin tuntuu perus-laadukkalta Applen tuotteelta.

iPhonen mukana tuli perinteiseen tapaan kuulokkeet. Tekeekö niillä mitään? Vastaus löytyy oheiselta videolta! Muista käydä tykkäämässä Akikuvaa.com:ista myös Facebookissa ja laita seurantaan Twitterissä, sekä Instagramissa tai seuraa hastägillä #Akikuvaa. Näin tiedät ensimmäisten joukossa mitä on meneillä. PS: Snäpistä löytää myös: @akikuvaa!

Ohessa olevalla videolla vähän ensifiiliksiä muutaman päivän käytön jälkeen iPhone 7plus mallista. Teen varmaankin kattavamman arvion vielä jossain välissä, kun olen ensiksi käyttänyt puhelinta hieman pidempään. Jotain kommentteja saattaa tippua jo aikaisemminkin Snapchattiin, joten pistä siellä myös @akikuvaa seurantaan mikäli et ole sitä jo tehnyt! Niin ja Youtubeen on tarkoitus tippua tasaisesti videoita tulevaisuudessa, eli myös sieltä seuranta päälle! Muista käydä