fbpx
Image Alt

Akikuvaa.com

Autoton elämä – enemmän aikaa viesteille

Siitä asti kun sain ajokortin, oon ollut tyyppi kuka ajaa omalla autolla kaikkialle. En yleisiä käyttänyt kun korkeintaan viihteelle mentäessä. Vihasin yleisten käytössä sitä aikataulutettua menemistä, kun autolla pystyi lähtemään ilman kahden minuutin marginaalia. Varsinkin kun olen yleensä ajanut vuodessa lähemmäs 50,000km.

Vuonna 2018 kun tulin keväällä takaisin Ausseista, myin autoni pois. Myyntiin ei liittynyt mitään maailmanparannus ideaa ja päästöjen vähentämistä, vaikka sitähän se loppupeleissä olikin. Toki olin jo Australiassa reissussa päättänyt, että kun tulen takaisin Suomeen annan itselleni aikaa puoli vuotta ja sitten haluan olla mahdollisimman paikkariippumaton töiden suhteen. Joten kun suunnitelmissa oli pakollisen työhön liittyvän liikkumisen vähentäminen, autosta luopuminen ei tuntunut ihan niin pahalta, vaikka pahalta se silti tuntukin, jos ihan rehellinen olen.

Tuon jälkeen oli kyllä tottumista yleisillä liikkumiseen. Siihen minuutilleen aikataulutettuun lähtemiseen tai muuten myöhästyy junasta tai bussista. Toisaalta kun asiaan on nyt taas vähän enemmän tottunut, olen onnistunut löytämään tuosta matkustusmuodosta myös positiivista. Tuo positiivinen pointti on ajan säästö. Kun matkat pystyy käyttää meilien kirjoittamiseen ja muuhun viestintään, someen yms, niin saa kummasti lisää aikaa myös niinä päivinä, kun joutuu liikkumaan. Autolla ajaessa viestittelyt olivat lähinnä puheluita, ääniviestejä, meilejä kirjoitettuna Sirin avustamana. En edelleenkään ole mitenkään autoilua vastaan ja tykkään autolla ajamisesta paljon. Varsinkin kun ajaa pitkää siivua, niin siinä on samalla hyvin omaa aikaa kelata ja sunnitella asioita ajatustasolla.

No nyt tällä hetkellä ei ole autoa, mutta en sitä kovin paljoa tarvitsekaan johtuen työn paikkariippumattomuudesta ja Stadin keskustassa asumisen takia. Varmasti vielä aika tulee, kun taas ostan auton, mutta ennen sitä aijon käyttää matka-ajat hyödyksi ja tuijottaa näyttöä. Koska se antaa aikaa muihin juttuihin ja on tehokkaampi kokonaisuudessaan.

Urheilua seuraava, joka kesä kesäkuntoon tähtäävä ja jolla myös extreme-lajit ovat lähellä sydäntä. Somen suurkuluttaja, elektroniikkahärpäkkeiden suuri ystävä, sekä musadiggari. Harvoin lähtee minnekään ilman kameraa. Paatunut kahviholisti. Juo jokaista postausta tehdessään luultavasti vähintään kaksi kuppia kahvia.

Post a Comment