Paluu ns. juurille. Hetkeen en ole lentopalloa tai biitsiä juuri kuvannutkaan. Joku aika sitten kävin pitkästä aikaa kuvailemassa naisten maajoukkueen ottelussa. Ensimmäisen erän oli ihan hukassa lähinnä siksi, koska en tykkää käyttää sarjakuvausta juurikaan. Tämä valinta helpottaa jälkityöskentelyä, kun kuvien määrä pysyy kohtuullisena, eikä lähde lapasesta. Toisessa erässä pääsin taas kiinni homman juonesta vanhaan tuttuun malliin.

Nyt viikonloppuna Helsingissä pelattiin biitsin SM-kiertueen osakilpailu. Osa peleistä oli Hietsussa ja pääkenttä aivan ytimessä, Kansalaistorilla. Kävin kumpanakin päivänä torilla kameran kanssa. Lauantaina menin muutamaksi viimeiseksi tunniksi paikalle. Otin kuitenkin aika rennosti ja nautin hyvästä ilmasta, sekä peleistä. Lauantain jälkipelit jatkuivat vielä Apollossa. Hauskaa oli nähdä tuttuja lentiksen/biitsin parista pitkästä aikaa.

Pakko myöntää, että tuollaisen tapahtuman puskeminen suoraan Helsingin ytimeen on sitä kuuluisaa kaupunkikulttuuria parhaimmillaan. Tällaista ja vastaavaa lisää kiitos!

Toki kameran muistikortille kaikesta chillailuista huolimatta tallentui ruutuja. Pieni galleria alla!

Muista käydä tykkäämässä Akikuvaa.com:ista myös Facebookissa ja laita seurantaan Twitterissä, sekä Instagramissa tai seuraa hastägillä #Akikuvaa. Näin tiedät ensimmäisten joukossa mitä on meneillä. PS: Snäpistä löytää myös: @akikuvaa!