fbpx
Image Alt

Valokuvaus

Kyselin tässä lähiaikoina Instagramissa, että mistä aiheista jengi haluaisi lukea postauksia? Mallin ohjaus oli yksi aihe mikä heitettiin ilmoille. Jäin miettimään tätä ja lähinnä sitä, että miten se menee omalla kohdallani. Se on kumminkin yksi tärkein osa-alue potrettien kuvaamisessa. Hyväkään kuvaaja ei pelasta sitä, jos mallin naamalta paistaa ilme, ettei sitä kiinnostaisi olla kuvattavana lainkaan tai että hän tuntee olonsa

Julkaisin tuossa hetki sitten tämän postauksen ensimmäisen osan. Jos et vielä ole sitä lukenut, niin käy väijymässä se TÄÄLTÄ. Tosiaan, suunnattiin sitten tuolta ensimmäiseltä kuvauspaikalta kohti seuravaa. Tehtiin pieni kieppi kaupan kautta ja haettiin safka-ainekset jo valmiiksi odottamaan, että saadaan kuvausten loputtua syötyä heti. Tämä toinen spotti oli random -idea kuvauslokaationa, jonka heitin aiemmin samana päivänä ilmaan. Mentiin Munkkiniemen huudeille, Meeritin talon

Jos viime postauksessa otettiin kuvia kotioloissa, niin nyt lähdettiin taas metsästämään raffimpaa lokaatiota jostain. Kelattiin, että mistä kuvauslokaatio tällä kertaa? Oltiin ensiksi ajateltu jotain perinteistä parkkihallia, siis sellaista mitä on ostoskeskuksissa ja vastaavissa paikoissa. No, koska oltiin päätetty, että yhdessä asussa on mukana verkkosukkahousut, niin haluttiin sitten joku mesta mikä olisi karu. Mentiin eka läheistä teollisuusaluetta kiertämään, mutta ei löydetty mitään

Katoin jokin aikaa sitten Youtubesta Lucy Martinin kanavalta videon missä hän ottaa potretteja kotioloissa Lizzie Peircen kanssa. Videon idea oli ettei aina tarvitse lähteä etsimään jotain täysin eeppistä kuvauspaikkaa, vaan ihan arkisissa paikoissakin voi saada hyviä kuvia otettua. Videolla Lizzie on vielä juuri muuttanut kämppä on täynnä laatikoita. Toki kuvissa näkyvä alue on kliini ja sehän riittää. Mimmit ottivat kuvat ilman salamoita luonnonvaloa

Käytiin taas toissa viikonloppuna kuvaamassa Puntilan Lauran kanssa muutamia kuvia. Mentiin Ruoholahteen Kaapelitehtaan nurkille kattomaan spotteja. Olin tosin jo etukäteen vähän kelaillut mestaa missä kuvataan. Stadin päässä lokaation etsintä on yleensä ollut mun tehtävänä, Kuopiossa sitten Lauraltakin on tullut ehdotuksia paikkojen suhteen. Heiteltiin taas ajatuksia vaatteiden suhteen edellisinä päivinä, mutta muuten ei ollut mitään kummempia pläänejä. Käytiin lennosta nappaamassa kahvit kesken

Itse olen ollut vannoutunut presettien käyttäjä jo kauan. Jossain vaiheessa kun kuvasin lentopalloa paljon, niin tein valmiit presetit kaikkiin halleihin missä kävin kuvaamassa. Jos hallissa ei ollut valot muuttuneet tai kovin montaa lamppua rikki, pystyin ottelun jälkeen suoraan ajamaan kaikkiin kuviin samat esiasetukset. Jos taas lamppuja oli katosta palanut, niin silloin heitin yhteen kuvaan presetin ja säädin pikkaisen valotusta, jonka

Sitä sanotaan, että matkailu avartaa ja se pitää kyllä paikkansa 110%. Olen tässä viimeisen parin viikon aikana selannut kuvia reissuista. Ainahan se on hauskaa muistella hauskoja tilanteita matkoilta, mutta ehkä isoin syy tässä on ollut se kun täällä Suomessa sää on mitä on. Puhutaan että syksy on niin kivaa aikaa ja plää plää plää. On syksyssä toki omat puolensa värien ja

Tässä tulee aamukuvaukset sarjan toinen postaus. Jos et ole vielä lukenut ensimmäistä osaa, pääset väijymään sen ja kuvat tästä. Kuvauspaikan valinta oli tehty tarkoituksella niin ettei tarvitse pitkää matkaa liikkua, mutta saadaan kuitenkin otettua erilaisia kuvia erilaisella taustalla. Vähän vaatteiden vaihtoa lennosta ja sitten vaan voi jatkaa kuvauksia. En ole piiiiitkään aikaan käyttänyt kuvissa pelkkää heijastinta valaisussa ja nyt tein siihen

Katsottiin vielä illalla sääennuste ja se lupasi ok keliä, pitipä vielä auringonkin näyttäytyä perjantaina heti aamusta. Pakattiin kuvauskamat, kamerat, salamat, radiot ja vaatteet valmiiksi illalla ja laitettiin viime perjantaiksi kellot soimaan aamulla aikaisin, jotta kerettäisiin kuvausspotille heti auringonnousun jälkeen. Kun kellot soivat ja menin keittämään kahvia, niin katselin ikkunasta ulos samalla mietin: Kerrankin tämä menee suunnitelmien mukaan. Aurinko nimittäin oli alkamassa

Ollaan laiteltu Lauran kanssa aina välillä Instagramissa viestiä, että voitaisiin kuvailla jotain. Nyt vihdoin saatiin aikataulut sopimaan yhteen ja päästiin yksi aamu viime viikolla kuvaamaan nopea setti kuvia. Käytin sanaa ”vihdoin”, koska ensimmäisen kerran laitetiin viestiä yli vuosi sitten, juhannuksena 2017, joten hetki tässä on mennyt. Palloteltiin kuvauspaikkaa vielä edellisenä iltana, eikä sääennustekaan luvannut mitenkään hyvää säätä. Ukkosta ja vesisadetta. Otettiin

Toinen osa mökkireissun kuvauksista. Jos et vielä lukenut ensimmäistä osaa, niin löydät sen täältä. Kun kuvattiin venevajalla eka ihan perus settiä toisistamme, niin saatiin idea leikkiä vähän ketjulla, joka vajassa roikkui. Näistä julkaisinkin jo yhden Instassa ja hauskaa miten siitä on tullut palautetta. Vähänkän sarkastinen tai provosoiva kuva, niin aina kuulee kommentteja. Samoin oltiin otettu seuraavia kuvia varten tarkoituksella kummallekin paidat

Lähdetiin viime viikonlopuksi kaupungin hulinaa karkuun landelle. Saatiin pidempi viikonloppu kun hypättiin jo perjantaina aamulla 08:30 Onnibussin kyytiin. Takaisin Stadissa oltiin sunnuntaina illalla vähän ennen puolta yötä kun lähdettiin viimeisellä mahdollisella dösällä takaisin. Jotenkin kierolla tavalla olen alkanut diggailemaan tosta bussilla kulkemisesta, kun siinä on sitten aikaa duunailla rauhassa läppärillä ja puhelimella juttuja mitä ei oikein silloin voi tehdä kun

Ennen kun jatketaan tuon jenkkireissun saagaa loppuun, niin väliin muutamia kuvia täältä Suomesta. Pidetään homma yksinkertaisena: Kuvauslokaatio: Himassa. Valaisu: yksi käsisalama. Kamera + kaksi objektiivia, 17mm 1.8f ja 45mm 1.8f. Kolme erilaista asua ja kuvaukset voi alkaa. Tällaisissa pienehköissä sisätiloissa otetuissa kuvissa toimii aika usein simppelit ratkaisut. Salamalle en käyttänyt edes jalustaa, vaan laitoin sen vain hyllyn päälle ja heijastin valon

Venice Beach Venice Beach, yksi parhaimmista paikoista maailmassa. Jotenkin sen paikan henki on sellainen joka meinaa saada sydämen pakahtumaan. On rantaa, ulkogymi, kehonpainoalue treenaamiseen, skedeparkki, koriskenttiä, vaatekauppoja basaarimaiseen tyyliin, tatskaliikkeitä, pubeja ja safkamestoja. Siististi pukeutuvia ihmisiä ajelemassa hienoilla autoilla, sporttisia tyyppejä treenaamassa, rokkareita ja hippejä maalailemassa spraypulloilla, katutaiteilijoita, beetboxaajia, freestyle räppäreitä vetämässä settiä ja jengiä ottamassa aurinkoa… Vähän saman tyylinen fiilis kun Lontoon Camden Townissa, mutta x100