Sitä sanotaan, että helpompi lähteä kuin jäädä, mutta aina se ei pidä paikkaansa. Tykästyin kovasti Australiaan ja olisin vielä niiiiiin mielelläni jäänyt sinne. Nyt tätä kirjoittaessa kuitenkin istun lentokoneessa matkalla Dohaan (ja julkaistaessa olen jo Dohassa), jossa on vaihto Helsingin koneeseen. Siitä onkin kolme kuukautta, kun olen viimeksi Suomen maaperällä tallustanut. Ja sekin oli vuorokauden kestävä visiitti muutaman päivän Lontoon reissun jälkeen. Silloin mittari käväisi -22 asteessa, joten oli helvetin kiva päästä kylmästä lämpöseen. Toki nyt Suomessakin on lämmennyt ja kesä alkamaisillaan, joten toisaalta ihan nasta myös tulla. Kesä on kumminkin niin lyhyt ja talvella voi sitten taas lähteä pois, kun alkaa kylmää ilmaa tulvia pohjolaan.

Varsinkin viime päivinä olen miettinyt miten upeat viimeiset kolme kuukautta ovat olleet ja miten paljon erilaisia kokemuksia olen saanut. Kolme kuukautta ei tavallaan ole monellakaan mittarilla vielä mitenkään erityisen pitkä aika, mutta siinä ajassa ehtii jo tottua ja kotiutua. Jotenkin kellannut jo muutaman viikon, että teenköhän tämän, tämän ja tämän jutun nyt viimeistä kertaa. Muutaman viimeisen päivän tuon asian kelaaminen onkin sitten ollut jo ihan eri levelillä.

Tiedätkö sen tunteen, kun olet viikon jossain ulkomailla, sitten päivää ennen kotiin paluuta on sellainen fiilis ettei enää ehdi tehdä mitään ja tuntuu että koko matka olisi jo tavallaan ohi. Nyt mulla oli ensimmäisen kerran tuo fiilis siinä vaiheessa, kun oltiin reissu puoliväli ylitetty. Heh!

Instassa mua seuraavat saattoivat huomata storyn puolella, että pakkaamisen kanssa meinasi tulla tilallisia ongelmia. Yhdellä matkalaukulla (ei mitenkään iso) ja yhdellä repulla tänne tulin ja jotenkin ihmeen kaupalla onnistuin myös lähtemään vain niiden kanssa. Meinasi nimittäin tulla pienimuotoinen ongelma koska kamaa olikin kertynyt yllättävän paljon. Tiedän olevani aika hyvä pakkaamaan, mutta pakko sanoa: Nyt mentiin todella äärirajoilla!

Vaikka paljon ehdin nähdä ja kokea, niin paljon jäi vielä näkemättä. Joten seuraavaan kertaan jää nähtävää ja koettavaa paljon. Yksin reissun siisteimpiä juttuja oli, kun eli suurelta osin ns normaalia paikallista elämää. Tein duuneja aamulla/päivällä ja sitten tein illalla jotain muuta, vaikka joskus päivisinkin kävin surffaamassa. Mutta reissun pituus mahdollisti sen, että koko ajan ei tarvinnut olla ryntäämässä paikasta toiseen ja käydä juosten kusten katsomassa kaikki turistirysät. Sai rauhassa hengailla kaupungilla ja nauttia auringosta. Kiireettömyys myös antoi tilaa ajatuksille ja omalle itsetutkiskelulle. Tästä lisää tuonnempana vielä.

Mutta siis nyt kohta seuraavalle lennolle ja sitten aamulla ländätään Helsinki-Vantaalle pitkästä aikaa!