Ensimmäinen pomppu oli Riikassa, toisen jälkeen laskeuduimme Müncheniin. Münchenin kentällä seikkailimme sen verran, että löysimme autovuokraamot ja saimme varaamamme auton avaimet. Auto löytyi hallista, ei muuta kuin kamat autoon ja baanalle. Navigaattoriin osoitteeksi majoituspaikkamme Saalbachissa, Itävallassa. Matkalla alkoi tämän kolmikon vatsoja kurnimaan, joten miesmäisen tyyliin McDonaldsin drive-iniin. Myyjä oli hiukan ihmeissään tilausmäärästämme, ei vissiin ymmärtänyt, että ”kasvavat lapset” tarvitsevat ruokaa. Aivan huikea juttu, kun Itävallassa voi tilata Red Bullia mäkkäristä. Mitä lähemmäs Saalbachia päästiin, sitä enemmän alkoi tulla lunta. Saksalaisen tyyliin autossa oli ’talvirenkaat alla’, eli suomeksi kitkat. Vuoristoteillä sai ajaa kieli keskellä suuta juuri tuon rengas valinnan takia. Pääsimme kuitenkin ehjin nahoin perille, vaikka matkalla lunta tulikin.

Purimme tavarat autosta huoneeseen ja lähdimme katsomaan, onko iltamäki auki. Saalbach on tunnettu siitä, että siellä on yksi rinne valaistu. Tämä on epätavallista vuoristossa. Juuri tässä valaistussa rinteessä pitäisi normaalisti olla night park. Nyt siellä oli kuitenkin menossa vasta pre-season, joten parkkia ei ollut vielä rakennettu. Hiukan pettyneenä etsimme ruokapaikan ja menimme syömään. Siitä sitten kämpille takaisin ja jokainen vietti pari tuntia läppärin tai puhelimen ääressä. Kävimme aika aikaisin nukkumaan, koska seuraavana aamuna oli kellot soimassa varhain. Olimme päättäneet mennä todella aikaisin ostamaan hissiliput, että olemme ensimmäisten joukossa jonossa, porttien auettua. Kun olimme päässyt ensimmäisen nousun ylös ja lähdemme laskemaan alas, voi veljet mikä määrä puuteria! Siinä unohtui night parkin poissaolo aika nopeasti päästessä pölyttelemään syvää hankea! Ensimmäisellä laskulla menimme niin innokkaasti, että laskimme vain puuteria alaspäin ofilla, kunnes eteen tuli huomio kepit ja niiden takana oleva rotko. Siinä hetken ihmeteltyämme ja mahdollista reittiä spottailtuamme tajusimme, että meidän pitää haikata takaisin ylöspäin reilu 100:n metrin matka todella jyrkkää rinnettä, jossa lantioihin asti lunta. Hiukan epätoivoinen olo oli tuolla hetkellä. Saatiin siinä sitten kuitenkin kunnon lämmittänyt päivän laskuja varten. Lunta satoi koko päivän ja sitä kertyikin päivän aikana noin 30-40 senttiä. Jossain vaiheessa pilvet laskeutuivat ja laskimme sakeiden pilvien sisässä lumisateessa. Offilla oli utopistinen fiilis, kun et nähnyt kaveria kunnolla kolmen metrin päästä, saatikka että olisit nähnyt mihin lasket. Onneksi allekirjoittanut omaa hyvän suuntavaiston.

Seuraavana aamuna aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta! Huoneiston parvekkeella aamukahvia juodessa mietti taas olevansa taivaassa. Lämpötila noin -5 astetta, tuoretta lunta ja aamuauringossa kylpevät vuorenhuiput maisemana, lähes täydellistä. Ja sitä se myös olikin. Taas raidattiin offia minkä kerkesimme! Yksi meistä oli tullut kuumeeseen ensimmäisen päivän iltana, joten paineltiin pari seuraavaa päivää ”vajaalla miehityksellä” menemään. Vauhtia, pehmeitä käännöksiä, hyppyjä luonnon omista kummuista, pöllyävää lunta ja napeista pauhaa hyvä musiikki. That´s why we live the life!

Seuraavana päivänä tehtiin offille oma hyndä. Spotattiin sopiva kumpu ja pyydettiin rinnetyöntekijöiltä lapio. Pystyi hyvin kokeilemaan kaikkia temppuja, koska alastulossa oli niin paljon pehmeää lunta, ettei ollut oikein väliä miten päin sieltä tuli alas. Ja vaikka temppu onnistuikin, niin melkein kannatti heti kaatua, koska alastulo oli suhteellisen jyrkkä. Mikäli yritit vain jarruttaa, menit silti pitkälle alamäkeen ja haikkaaminen takaisin ylös oli joka kerta kova homma. Hyvää kuntoilua toki. Lähetin IG-stoorissakin terveisiä Janni Hussille, että uusi astetta rankempi pakarajumppa video on tulossa! Heh!

Loput päivät noudattivat samaa kaavaa. Herätys aamulla aikaisin, aamukahvit, laskemaan, lounas rinneravintolassa, laskut jatkuivat aina kello neljään-viiteen saakka. Siitä kämpille laittamaan laskukamat kuivumaan, suihkut ja kauppaan. Tein itse safkoja kämpillä, joten ei enää iltaisin tarvinnut mennä ulos syömään ja sai samalla terveellistä, sekä ravitsevaa ruokaa. Safkaaminen on osa palautumista mikä korostuu Alpeilla, kun laskukilometrejä syntyy paljon. Syömisen jälkeen kateltiin mitä saatiin kuvattua päivän aikana, jonka jälkeen kulutettiin YouTubea. Myös venyttelyt kuuluivat illan ohjelmaan. Nukkumaan mentiin aika aikaisin joka päivä ja myös minä, jolle uni ei meinaa tulla millään ennen 02:00 normaalisti. Toiseksi viimeisenä laskupäivänä oli aika tasoittaa sairastilastot, ettei vain yksi ole ollut kipeänä. Kurkussa alkoi meilläkin tuntumaan kaktus. Laskujen jälkeen apteekkiin ostamaan kurkkusuihkeet ja iso paketti imeskelytabletteja. Kämpillä vielä teetä ja hunajaa, sekä jotain veteen sekoitettavia flunssalääkkeitä. Itse sain suhteellisen hyvin taudin tapettua noilla illassa, eikä ihan mahdottoman pahaksi mennyt. Viimeisenä päivänä kävimme laskemassa Leogangissa, joka on alueella ole toinen vuoristo. Mennessä bussilla sinne ja takasin päin suurin osa yhdysrinteitä pitkin.

Kotiin lähtiessä ajoimme takaisin Muncheniin, josta lentokin lähti. Tarkoituksena oli mennä siellä BMW:n automuseoon kierrokselle. En ole itse siellä käynyt, vaikka olen sitä monesti suunnitellut. Tälläkin kertaa museokierros jäi jälleen pois, koska nälkä yllätti. Menimme syömään KFC:hen ja koitimme parhaamme mukaan hankkia sydänkohtauksen.

Yhteensä oltiin reissussa viikon verran. Suomeen palattiin jouluaattoa edeltävänä yönä. Olisi kyllä helposti viihtynyt pidempäänkin, Saalbach, me näemme vielä!

Minulla on ollut tapana ostaa matkoilta muistoksi lippis! Tällä kertaa siististä pienestä vuoristokaupasta mukaan tarttui Adidaksen lätsä!

Muista käydä tykkäämässä Akikuvaa.com:ista myös Facebookissa ja laita seurantaan Twitterissä, sekä Instagramissa tai seuraa hastägillä #Akikuvaa. Näin tiedät ensimmäisten joukossa mitä on meneillä. PS: Snäpistä löytää myös: @akikuvaa!