Image Alt

Akikuvaa.com

Samsung Galaxy Tab 2S

Hommasin noin kaksi kuukautta sitten Asuksen tabin Verkkokauppa.comista aika pitkälti heräteostoksena. Olin toki ajatustasolla miettinyt uuden tabin hommaamista jo pidempään, koska vanhempi Samppani, mallimerkinnältään Note 10.1 ei enään meinannut ottaa virtaa vastaan kiitettävällä vauhdilla. Ja olihan tuo nyt jo vanhempaa tegnologiaa sisältävä melkein kolme vuotta vanha laite. Asus ei kuitenkaan tehoiltaan vastannut minun vaatimuksia käytössä.

Akikuvaa.com

Asuksen tabi ja näppäimistö, joka toimii samalla kotelona, kun paketin taittaa kiinni.

Asuksessa viehätti eniten fyysinen näppäimistö ja joku vastaava viritys oli keksittävä tilalle. Vähiten taas hitaasti aukeavat appsit ja tehojen hyytyminen (minun maullani) kesken kaiken ihan normaalissa käytössä. Halusin sellaisen laitteen jolla voin oikeasti blogata kunnolla, surffata netissä, kirjoitella meilejä, täytellä exeleitä ja muokkailla word- dokumentteja yms, siis silloinkin kun läppäriä ei jaksa kantaa mukana. Siksi myös fyysinen näppäimistö oli vaatimuslistalla korkealla.

Vaikka aikaisempi tabi ja luurit ovat olleet jo hyvän aikaa Android-pohjaisia, meinasin jo tehdä valintani iPadin suuntaan ja ostaa siihen kotelon jossa on näppis. iPad ainakin toimii todella jouhevasti siltä osin kun olen niitä käyttänyt aina silloin tällöin. Myyjänä ollut kundi kuitenkin osasi avata keskustelun ennen varsinaisen ostopäätöksen tekemistä ja suositteli minulle suoraan Samsung Galaxy tab 2S mallia. Sanoi ettei tehot taatusti loppuisi kesken, koska on markkinoiden tehokkain sarjassaan ja kaupan päälle tulisi vielä kotelo, joka sisältää bluetoothilla toimivan fyysisen näppäimistön. Ai että, olin myyty. Laite kainaloon ja kotiin ”uutta lasta hoivaamaan”.

Akikuvaa.com

S2:sessa on 8 ytiminen suoritin (joista puolet 1,9GHz ja puolet 1,3GHz), 3 gigaa rammia, 2048×1535 super amoled-näyttö 9,7tuumaa ja vehje on kevyt (392g) kuin höyhen. Sisäistä muistia löytyy 32gigaa, joka on laajennettavissa muistikortilla. Käyttöjärjestelmänä rullaa Androidin 5.0 Lollipop jota Samsung on hiukan kustomoinut oman näköisekseen. Tarkemmat tekniset speksit voit väijyä täältä, jos kinnostaa enemmän.

Akikuvaa.com

Laiteesta saa laadukkaan vaikutelman heti alkuun näppituntumallakin. Vaikka S2 on kevyt, silti myös jämäkän tuntuinen eikä näin ollen anna itsestään halpis vaikutelmaa. Kosketusnäyttö tottelee kosketusta säntillisesti ja appsit aukeilevat jouheasti. Myöskin moniajo toimii mallikkaasti ja näytön voi jakaa kahdelle ohjelmalle näppärästi. Tämä helpottaa esim jos netistä pitää luntata tietoja muistioon. Mukana tuli Microsoftin office ohjelmat valmiina itegraationa ja samalla sai OneDrivesta tilaa 100gigaa kahdeksi vuodeksi. Tässä siis todella toimii Word ja Exel täysiverisinä. Käyttö on sujuvaa ja mukavaa, joskin pieni näyttö aina jarruttaa mukavuus astetta. Ihan samanlailla kuin läppärin näyttö vs 27tuumainen ruutu. Silti käyttö on sujuvaa ja toimii.

Screenshot_2015-12-26-08-21-32

Bloggaaminenkin onnistuu hyvin. WordPressin editori toimii selaimella hyvin ja aikaisemmilla vehkeillä ongelmana ollut feature imagen lisääminenkin onnistuu sujuvasti. Selain ei kaatuile tai ole muutenkaan mitenkään ogelmallinen. Akku kestää omalla ahkeralla käytölläni reilusti päivän vaikka bluetooth, wifi ja gps ovat pääsääntöisesti jatkuvasti päällä. Lisäksi autolla liikkeessä ollessani Spotify on jatkuvasti käytössä.

Akikuvaa.com

Akikuvaa.com

Kotelo joka sisältää fyysisen näppiksen on laadukas ja näppäimistön sormituntuma on loistava, varsinkin kun ottaa huomioon näppiksen koon. Kotelo taittuu takaa tueksi ja kiinittyy magneetin avulla, jolloin tabi pysyy pystyssä näytön tavoin. Samoin näppis on paikallaan magneetilla, joten se on helppo heivata pois tarpeen vaatiessa. Jos jostain pitää keksiä jotain valittamista, niin Asuksessa näppäimistön kiinnitys tapahtui tabin reunaan, joka teki siitä läppärin kaltaisen tukevan yhdistelmän. S2:sen kotelo taas on suunniteltu pöytäkäyttöön, vaikka toimii myös sylissäkin. Toisaalta tämä ratkaisu mahdollistaa myös kätevän kiinityksen auton kojelautaan, joka taas Acerin kanssa ei ollut mahdollinen. Toinen pieni miinus on Sampan tyyli kustomoida Android oman näköisekseen. Ulkoasu voisi toisenlaisena miellyttää silmääni enemmänkin, joskin nyt jatkaa tuttua linjaa kuten uusimmissa puhelimissa.

Akikuvaa.com

Lopputuloksena laadukas paketti mitä on ilo käyttää. Suosittelen. Hinta 4g mallilla on tällä hetkellä noin 550€ ja kotelo joka sisältää näppäimet noin 170€. Suosittelen vahvasti, jos kaipaat väkivahvaa tablettia ja halua nauttia käyttömukavuudesta.

Muista käydä tykkäämässä Akikuvaa.com:ista myös Facebookissa ja laita seurantaan Twitterissä, sekä Instagramissa tai seuraa hastägillä #Akikuvaa. Näin tiedät ensimmäisten joukossa mitä on meneillä.

Urheilua seuraava, joka kesä kesäkuntoon tähtäävä ja jolla myös extreme-lajit ovat lähellä sydäntä. Somen suurkuluttaja, elektroniikkahärpäkkeiden suuri ystävä, sekä musadiggari. Harvoin lähtee minnekään ilman kameraa. Paatunut kahviholisti. Juo jokaista postausta tehdessään luultavasti vähintään kaksi kuppia kahvia.

Post a Comment