Image Alt

Akikuvaa Tag

Tiedättekö kun on välillä hektisiä päiviä ja välillä vähän enemmän hektisiä? No, pari viikkoa sitten eräs tiistai oli sellainen ja sama jatkui keskiviikon puolelle. Homma meni jokseenkin näin: Heräsin siinä seiskan aikaan, kahvi valumaan ja suihkuun. Nopeasti vaihtovaatteet reppuun, sekä siistimmät housut ja kauluspaita. Meilin ja some kanavien tsekkaus siinä samalla kun hörpin sumpit. Kengät jalkaan, autolle ja toimistolle. Siellä sitten

Kisakallion urheiluopistolla järjestettiin viikonloppuna (to-su) beach volleyn Euroopan liiton (CEV) alainen turnaus, Kisakallio Satellite. Turnauksessa oli mukana kotimaisia pareja kaksi. Lehtonen/Lahti jotka voittivatkin turnauksen aika selkeästi, sekä Hasu/Parkkinen jotka tippuivat harmillisesti lauantaina pois. Samalla päättyi pala suomalaista biitsin historiaa, kun Hasu pelasi uran viimeisen arvoturnauksensa. Itselle turnaus oli kohtalaisen hevi. Neljään päivään kuvattavana 35 ottelua. Samanlaisen urakan urakoi turnauksen selostaja Toni

Jälleen se aika vuodesta kun Trust Kapital Open on pelattu. Jälleen kerran sain kunnian olla mukana kesän parhaassa beach volley tapahtumassa mitä kotimaassa järjestetään. Saavuin tänä vuonna jo keskiviikkona paikalle. Torstaina ja perjantaina aamupäivällä satoi, mutta illaksi tuli kiva ilma. Kuopion taika ei pettänyt tälläkään kertaa, vaikka sääennusteet lupasivat ukkosta ja rankkaa sadetta. Torstain runsaammasta sateesta huolimatta viikonlopun pääpäivinä saatiin

Haluttiin kauniimman puoliskon kanssa varmistaa, ettei jussina tarvitse laittaa toppa- tai sadetakkia päälle. Niinpä varatiin lennot Barcelonaan juhannusta edeltäväksi keskiviikko illaksi. Jotkut saattavat muistaakin, kun olimme viime syksynä kavereillamme Malagan lähistöllä. Nyt tuo ystävä pariskuntamme on muuttanut Barcan lähistölle. Tarkemmin Calellan nurkille. Paikka on noin 50kilsaa Barcelonasta. Lennettiin Espanjaan pienellä pompulla Amsterdamin kautta. Vaihtoaika oli siedettävä, noin tunti. Perillä vuokrattiin lentokentältä

Olen tässä asiassa myöhäisherännyt. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja nyt puhun siis Snapchatistä, tuttavallisemmin Snäpistä. Tämä sovellus on kyllä ollut puhelimessani jo parisen vuotta, mutta käyttöä on ollut tosi tosi harvakseltaan. Nyt pari kuukautta ahkerammin käyttäneenä olen jäänyt siihen jopa hieman koukkuun. Oltiin kolme viikkoa takaperin Eezyn ja VMP:n kanssa Kuopiossa Redbullin tapahtumassa, joka kulkee nimellä Red Bull 400.

Noin kuukausi sitten sain mahdollisuuden käydä vierailemassa Googlen Euroopan päämajassa Dublinissa.  Uniikki tilaisuus ja olin tietenkin innoissani jo etukäteen. Googgeli edustaa minun ikäiselle aika pitkälti koko internetin kehitystä. Ekat muistikuvani netistä liittyvät Googleen ja tänä päivänä ensimmäisenä netistä tulee juuri se mieleen. Lisäksi se on hyvä ajantappaja. Kun on tylsää, niin huomaan Googlettelevani mitä ihmeellisempiä asioita. Lennot meni silleen, että tehtiin

Hyvä, että Rautalammin reissusta olin ehtinyt vielä kotiutua kun piti alkaa pakkaamaan uudestaan. Seuraavan viikon perjantaina Volvon nokka otti suunnaksi Jyväskylän. Kauden kolmas Crashed Ice kisa ja vielä Suomessa! Yhdellä pysähdyksellä (pitäähän sitä aina yksi kahvi kuljettajan saada) vajaan 3,5 siivun jälkeen Volvo oli kerennyt jo Jyväskylän Scandic hotellin eteen. Chekkaus sisään, kamat huoneeseen ja katsomaan miltä näyttää maailman pisin

Viime viikonloppuna olin Rautalammilla kuvaamassa alamäkiluistelun Riders Cupin osakilpailua. Riders Cupit ovat Redbullin Crashed Ice MM-sarjan sivussa laskettavia osakilpailuja, joista on mahdollista saada ranking-pisteitä ja nousta mukaan MM-sarjaan. MM-sarjassa jo laskevat voivat saada Riders Cupeista lisää MM-pisteitä. Niitä jaetaan 1/4 siitä mitä isoista kisoista saa. Pakkasta oli mentäessä vaatimattomat -31c. Voisi kuvailla suhteellisen raikkaaksi ilmaksi. Olin myös ekaa kertaa mukana

Se tunne kun olet pakannut matkalaukun jo ajoissa aamupäivällä valmiiksi, käynyt hyvällä mielellä pelaamassa tennistä, saunomassa ja syömässä. Tulet illalla kotiin 9 jälkeen, juot teen rauhassa ja tarkastelet meilejä läpi. Kymmen jälkeen teet viimeistelyt pakkauksen suhteen ja lyöt sen tärkeimmän, eli kamerarepun kasaan. Siinä vaiheessa kun huomaat mikrofonin olevankin keskustassa toimistolla ja kello on soimassa 0530 ei erityisemmin naurata. Ei

Ennen kuin luet tämän, suosittelen lukemaan ensimmäiset osat tästä saagasta TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ. Tiistaina oli teemassa ”olla vaan”. Käytiin vaihtamassa parit farkut mitkä olivat väärän kokoiset. Takaisin tullessa käväistiin puolestaan Alhaurinissa pizza mestassa, jota meille oltiin suositeltu. Pizza ja limu/olut kustansivat ruhtinaalliset 4€. Ei ole minusta ainakaan hinnalla pilattu. Muuten oltiin lähinnä kämpillä. Sitten olikin vuorossa yksi reissun mieleen painuvimmista päivistä. Keskiviikkona startattiin

LP Salo - Azeryol BAKU välisestä CEV Cupin ottelusta kuvia muutamat tässä. Lopussa linkki galtsuun jossa sitten lisää. Itse peli päättyi kotijoukkueen kannalta ikävästi, vieraat veivät voiton suoraan kolmessa erässä aika selkein numeroin (16-25, 19-25, 23-25), vaikka viimeisessä erässä pantiin hiukan enemmän hanttiin. Ensi viikolla joukkueet kohtaavat uudestaan BAKUn kotikentällä. Salolaisten pitäisi voittaa ottelu joko 0-3 tai 1-3 jos mielii vielä

Itselläni on ainakin salilla jatkuvasti kuulokkeet korvilla, jos en ole treenaamassa jonkun toisen kanssa. Musasta saa hyvää buustia ja itse ainakin huomaan luukuttavani treenatessa tiettyjä biisejä enemmän kuin toisia. Musiikin suhteen olen kaikkiruokainen ja kuuntelen aika laidasta laitaan. Välillä on kausia, kun rokkia ja raskaampaa musiikkia tulee luukutettua melkein pelkästään. Samalla saa hyvän fiiliksen akressiivisempaan treeniin. Sitten välillä taas niitä

Toinen osa AK-PODCAST #4:sesta. Ensimmäinen osa julkaistiin jo eilen ja sen pääset kuuntelemaan TÄSTÄ. Randomi jauhanta jatkuu. Käydään läpi muutamia hyviä appseja, maistellaan olutta, sekä otetaan kantaa Coca-Cola vs Pepsi asetelmaan yms. Muista käydä tykkäämässä Akikuvaa.com:ista myös Facebookissa ja laita seurantaan Twitterissä, sekä Instagramissa tai seuraa hastägillä #Akikuvaa. Näin tiedät ensimmäisten joukossa mitä on meneillä.

Väännettiin perjantain saunaillassa ohimennen podcasti. Tosin koko setistä tuli about 1,5h setti, joten pudotetaan se kahdessa osassa. Jauhetaan Veetin kanssa randomisti musiikista, Vain Elämää-ohjelmasta ja ohimennen muustakin. Toisessa osassa, mikä tipuu huomenna onlineen jauhanta jatkuu puhelimien lisäohjelmista ja maistellaan esim. pullot muuta olutta, kuin perinteistä Koffia. Muista käydä tykkäämässä Akikuvaa.com:ista myös Facebookissa ja laita seurantaan Twitterissä, sekä Instagramissa tai seuraa hastägillä #Akikuvaa. Näin tiedät ensimmäisten joukossa mitä

Perjantaina päätettiin lähteä katsomaan Juzcar nimistä pientä kylää vuoristoon. Pointti tässä oli se, että kyseessä on 200 asukkaan kylä, jonka Sony maalautti vuonna 2011 Smurffit 3D-leffan promona täysin siniseksi. Sopimukseen kuului valkoisen alkuperäisen värin palauttaminen kun pr-työ on ohi, mutta kylän asukkaat eivät sitä halluneetkaan. Syy tähän on selvä. Aikaisemmin kylässä oli vieraillut noin 80 turistia vuodessa (niistäkin luultavimmin 79