Image Alt

Akikuvaa.com

VALOKUVAKÄVELY OSA 1

Jos viime postauksessa puhuttiin siitä, että nyt kun on se aika vuodesta jolloin Suomessa on valoa ja kannattaa kuvata ulkona, niin tässä jatketaan vähän samalla teemalla. Lähdettiin aika extemporeen ulos kävelemään ja koska ei osattu päättää että mennäänkö kuvaamaan vai pelkälle kävelylle, päätettiin yhdistää nämä kaksi asiaa ja tehtiin valokuvakävely. Saatiin aika monta kuvausspottia käytyä läpi ja kävelyäkin tuli yhteensä 12km. Hauskat reippailut.

Pakattiin reppuun mukaan muutamat kuvausvatteet ja kamerat. Mentiin bussilla Pajamäestä Meikkuun ensimmäiselle suunnitellulle kuvauspaikalle. Vähän jouduttiin luovimaan, koska paikka olikin aika ruuhkainen urheilukenttä. Päätettiin skippaa se ja etsittiin kiva muuri lähistöltä, jota vasten ja päällä kuvailtiin toisistamme ruutuja.

Siitä lähdettiin kävelemään kohti Pikku-Huopalahtea. Käytiin kaupasta ostamassa jätskit ja Redbullit evääksi. Pysähdyttiin vielä Pikkiksen ”satamssa” istuskelemaan ja juomaan nuo siivet antavat juomat siihen. Samalla ihasteltiin veneitä ja naureskeltiin jollekin pariskunnalle, jotka olivat laskemassa venettä trailerilta. No, moottori ei meinannut käynnistyä millään ja alkuun kun käynnisty, se sitten sammui samantien. Se johti siihen, että olivat jatkuvasti vasten kaislikkoa, eivätkö meinanneet päästä millään pois. Onneksi sitten lopulta saivat moottorin käyntii ja pääsivät matkaan, vaikka hauskan näköistä se olikin.

Siitä seuraavalle kuvauspaikalle, joka oli Pikku-Huopalahden ja Munkan välissä oleva puistoalue. Siellä olevan tarhan takana muutamat kuvat eri kledjuilla. Reilu parin sadan metrin päästä tästä bongattiin kiva pieni kaarisilta ja jäätiin siihen ottamaan seuraavat ruudut. Osa sillalla ja osa sillan vieressä olevalla nurmikolla. Ihan casualisti vaihdettiin siinä sillan vieressä kledjut ja saatiin taas vähän erilaista settiä kuviin.

Tästä sitten paineltiin kohti seuraavia lokaatioita, joista lisää seuraavassa osassa, niin saa vähän jaettua kuvia tasaisemmin. Ja jos jengillä on kiinnostusta, niin voin näiden postausten jälkeen laittaa ennen ja jälkeen kuvia online? Kiinnostaako porukkaa ylipäätänsä bts materiaali kuvien takaa vai vaan valmis lopputulos?

Kuvat ja malleilut: Minä ja Meerit. Editti allekirjoittaneen käsialaa.

Urheilua seuraava, joka kesä kesäkuntoon tähtäävä ja jolla myös extreme-lajit ovat lähellä sydäntä. Somen suurkuluttaja, elektroniikkahärpäkkeiden suuri ystävä, sekä musadiggari. Harvoin lähtee minnekään ilman kameraa. Paatunut kahviholisti. Juo jokaista postausta tehdessään luultavasti vähintään kaksi kuppia kahvia.

Post a Comment