fbpx
Image Alt

Author: Akikuvaa

Joskus nuorempana luin kirjoja hyvinkin paljon, mutta nykyisin tuntuu ettei aikaa vain riitä siihen. Suurimmaksi osaksi senkin on vain tekosyy olla ottamatta kirjaa käteen. Eihän sitä opusta tarvitse kerralla lukea läpi, vaan sen voi pikku hiljaa kahlata kannesta kanteen. Sitä paitsi mikäli jättäisi vaikka joka toinen ilta sen Youtuben randomin koluamisen väliin, ehtisi siinä mainiosti lukea muutaman kymmenen sivua. Toki kun

Käytiin Eezyn porukan kanssa pitämässä pieni info Turussa viime torstaina. Lisäksi kun Turguseen päin mentiin, sain yhden palaverinkin hoidettua siinä samalla. Kun olimme lähdössä takaisin Helsinkiin, pysähdyimme Aurajoen rantaan ihmettelemään: sää oli mitä mahtavin, ravintolalaivat täynnä ja meno muutenkin kuin olisi vappu ollut menossa uudestaan. Siinä kun seistiin ja katseltiin menoa, saatiin idea ottaa muutama nopea potretti. Kaikissa kuvissa valaisu on

Kaksi ehkä legendaarisinta supersankaria lyödään samaan pakettiin valkokankaalle ja mikä on lopputulos? Yksi huonoimmista leffoista mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Leffasta puuttuu kunnollinen juoni ja tarkoitan juonella nyt jotain muutakin kuin vain sitä, että kaksi hahmoa kamppailee toisiaan vastaan. 2,5h kestävän raidan aikana ehdin nukahtamaan teatteriin kerran. Todella puuduttavat 150 minuuttia. Edes 3D ei pelastanut leffasta oikein mitään. Lopussa yllämainitut

Amin Asikainen otteli perjantaina Leppävirralla Vesileppis Areenan Boxing Nightissa kaksi ottelua kerralla. Nimittäin paluu- ja jäähyväisottelun. Amin oli todella pirteä ja näki kuinka hän nautti ottelemisesta ja voittikin tuomariäänillä selvästi. Tosin samaan johtopäätökseen olisi päätynyt kuka tahansa ottelun nähnyt. Olisin itse ehkä kaivannut hiukan kovempaa vastustajaa. Olisi ollut mukavampi seurata vähän tasaväkisempää ottelua. Niin ja edellisellä en tarkoita ette se

Noin kuukausi sitten sain mahdollisuuden käydä vierailemassa Googlen Euroopan päämajassa Dublinissa.  Uniikki tilaisuus ja olin tietenkin innoissani jo etukäteen. Googgeli edustaa minun ikäiselle aika pitkälti koko internetin kehitystä. Ekat muistikuvani netistä liittyvät Googleen ja tänä päivänä ensimmäisenä netistä tulee juuri se mieleen. Lisäksi se on hyvä ajantappaja. Kun on tylsää, niin huomaan Googlettelevani mitä ihmeellisempiä asioita. Lennot meni silleen, että tehtiin

AK VideoCast #1. Höpinää viime viikonlopun hiukan kiireisestä aikataulusta. Perjantaina eka normaali päivä toimistolla, sen jälkeen Emma Gaalaan kuvaamaan, kotiutuminen noin 23:00 ja sitten pakkaamaan. Nukkumaan pääsi josku 01:00, kello soi 05:00 jälkeen ja sitten suunnaksi lentokenttä. Lento Ivaloon josta auto alle ja nokka kohti Saariselkää. Siellä oli alamäkiluistelun SM-finaalit ja olin yhtenä kameramiehenä kun kuvattiin se livenä. Miten meni,

Momentum on perinteinen rehellinen action pläjäys. Joukko naamioituneita tyyppejä ryöstää pankin holvista timantteja. Ryöstön jälkeen he saavat peräänsä muitakin timantteja haluavia, jotka ovat valmiit ottamaan ne hinnalla millä hyvänsä. Juoni kulkee kivan tasaisella temmolla eteen päin koko leffan ajan, eikä junnaavia vaiheita ole. Aika ajoin raaka, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi niin, että sillä olisi yritetty peittää heikkoa käsikirjoitusta. Olga Kurylenko vetää

Jos Leonardo DiCaprio saa vihdoin ja viimein Oscarin, on leffa vaan pakko väijyä. Hauskaa, että pysti tulikin sitten lopulta sellaisesta reilu kahden tunnin leffasta, jossa ¾ on näyttelyä pantomiimina. Tarina sijoittuu 1820-luvulle missä DiCaprion näyttelemä Hugh Glass joutuu karhun raatelemaksi ja oma metsästysseurue jättää hänet metsään kuolemaan. Taistelua elämästä ja kuolemasta, sekä ihmismielen ihmeellisestä voimasta selviytyä mahdottomalta tuntuvasta tilanteesta. Ennen metsään

Perinteinen toiminta pätkä jonka katsominen ei tuota jälkiteen harmitusta. Takuuvarmaa toimivaa toimintaviihdettä, mutta ei tarjoa myöskään mitään uutta. Klassinen tarina johon liittyy valtion agentteja, terroristeja, kansainvälisiä rikollisia, sekä omankädenoikeus, kun läheiset ovat vaarassa ja viralliset tahot eivät tunnu saavan mitään aikaiseksi. Näyttelijöiden suositukset ok tasolla, mutta tarina tuntuu vain jotenkin olevan jo niin nähty/käytetty. Pääosissa: Bruce Willis, Kellan Lutz, Gina Carano Ohjaus:

DeadPool: Leffa missä on yritetty supersankareiden avulla saada samalla kertaa tehtyä komediaa, actionia, draamaa, ja jota on yritetty maustaa ripauksella romantiikkaa. Mixeri maistuu suurimman osan leffasta ihan ok:lle, aika ajoin jopa yllättäen erittäin hyvälle. Pahanmakuisena sakkana pohjalla ovat jotkut kohtaukset mitkä on vedetty jo vähän pelleilystä pelleilemällä yli. Supersankari ikään kuin puhuu ruudun läpi juuri sinulle. Tällaiset kohtaukset eivät vaan

American History X ei kuulu uusimpien tuotantojen joukkoon, mutta on näinä päivinä aiheensa puolesta pinnalla. Leffa kertoo samaan aikaan tarinan joka on erittäin raaka ja koskettava. Tarinan siitä miten Klux Klux-klaanin jäsen joutuu vankilaan tapettuaan raa´asti kaksi isänsä auton varastamista yrittänyttä tummaihoista miestä. Vankilassa monen mutkan kautta hän ystävystyy kuitenkin lopulta mustan miehen kanssa ja heistä tulee kavereita. Vapauduttuaan yrittää

Hyvä, että Rautalammin reissusta olin ehtinyt vielä kotiutua kun piti alkaa pakkaamaan uudestaan. Seuraavan viikon perjantaina Volvon nokka otti suunnaksi Jyväskylän. Kauden kolmas Crashed Ice kisa ja vielä Suomessa! Yhdellä pysähdyksellä (pitäähän sitä aina yksi kahvi kuljettajan saada) vajaan 3,5 siivun jälkeen Volvo oli kerennyt jo Jyväskylän Scandic hotellin eteen. Chekkaus sisään, kamat huoneeseen ja katsomaan miltä näyttää maailman pisin

Viime viikonloppuna olin Rautalammilla kuvaamassa alamäkiluistelun Riders Cupin osakilpailua. Riders Cupit ovat Redbullin Crashed Ice MM-sarjan sivussa laskettavia osakilpailuja, joista on mahdollista saada ranking-pisteitä ja nousta mukaan MM-sarjaan. MM-sarjassa jo laskevat voivat saada Riders Cupeista lisää MM-pisteitä. Niitä jaetaan 1/4 siitä mitä isoista kisoista saa. Pakkasta oli mentäessä vaatimattomat -31c. Voisi kuvailla suhteellisen raikkaaksi ilmaksi. Olin myös ekaa kertaa mukana

Kävin tänään Loopin studioilla tekemässä Eezylle podcastia Kristiina Komulaisen kanssa. Eezyhän lähti Suomen alamäkiluistelumaajoukkueen pääsponsoriksi kuluvalle kaudelle. Loopillakin on oma tiimi luistelemassa jääkourua alas nyt tulevana viikonloppuna Rautalammilla järjestettävässä Riders Cupissa, joten höpöteltiin aika pitkälti #CrashedIce teemalla. Miten Kristiina on innostunut lajista, miten hän treenaa ja mitä muita extreme-lajeja harrastuksista löytyy? Se selviää kuuntelemalla podcastia. Muista käydä tykkäämässä Akikuvaa.com:ista myös Facebookissa ja laita seurantaan Twitterissä,