Image Alt

Akikuvaa.com

BACK TO VEGAS

Siinä vaiheessa kun piti olla alkuperäinen lähtöpäivä takaisin kotiin, niin skippasimme lennot… Kyllä! Juteltiin parina edellisenä päivänä siitä miten kiva olisi olla vielä pidempään lämmössä. No Suomessa oli kyllä samaan aikaan poikkeuksellisen lämmintä, mutta silti haluttiin olla LÄMPIMÄSSÄ. Niinpä ”lähtöaamuna” heitettiin muu porukka lentokentälle, vaihdettiin auto vähän pienempään ja otettiin suunnaksi uudelleen Las Vegas. Siellä kun sää näytti edelleen olevan päivisin +45 asteen hujakoilla, siis ihan rehelliset shortsikelit. Tiedän tämän kuulostavan ironiselta, mutta itse diggailen lämmöstä aika paljon.

Oltiin ajettu vajaa tunti LAXin kentältä kun pysähdyttiin ostoskeskukseen pyörimään hetkeksi ja samalla saatiin syötyä. Kun palattiin autolle, huomattiin että sen toinen sivu oli täynnä muurahaisia. No, eihän siinä mitään jos ne on ulkopuolella, mutta niitä alkoikin sitten tulla tasaiseen tahtiin myös sisälle. Sivuhuomiona se, että tämä oli ainoita hetkiä kun minun ei tarvinnut ajaa, joten istuin takapenkillä läppärin kanssa ja kuvittelin kerkeäväni editoimaan läjän kuvia, sekä kirjoittelemaan samalla. Ostoskeskukselta seuraavalle vuokrauspisteelle oli matkaa noin 1,5h, joten sen ajan käytin muurahaisten tappamiseen. Siitä hetki eteen päin uudella autolla ja sitten Macin akku ilmoitti olevansa tyhjä…

Pysähdyttiin jossain välissä ostamaan kahvia sellaiselle hauskalle huoltoasemalle, jossa jätkien vessa pisuaari oli iso vesiputous. Suomeksi siis kusit suoraan putoukseen. Harvemmin nähty ratkaisu, hah! Paikka oli keskellä ei mitään (aavikolla), ja fiilis siellä sen mukainen. Tiedättekö kun kaikissa road trip -kauhuleffoissa aina se hullu murhaaja lähtee juuri tuollaisilta perään? Tai sitten niiden auto hajoaa hetki sen huoltoaseman jälkeen ja ne joutuu palaaman sinne. Ja aina sama kaava. Heti palattuaan huomaavat huoltoaseman omistajalla olevan luurankoja kaapissa.

No, otetiin siinä pihalla sitten muutamia kuvia puoliksi vitsillä. Sitten allekirjoittanut hyppäsi taas rattiin. Kiva oli päästä taas ajamaan kun olin ennen tuota vasta ajanut rontti 2000mailia.

Vegasissa käytiin kattomassa Criss Angelin Mindfreak -show, joka muuten oli H-Y-V-Ä! Annas kun korjaan: SAIRAAN HYVÄ! Muuten hengailtiin poolilla (+45 aaah), käytiin syömässä, drinkeillä, tutkittiin Vegasia ja nautittiin seuraava vajaa viikko ennen kuin kotiin lähtö oikeasti koitti.

Se olikin sitten omanlainen operaatio johon aavistuksen vaikuttivat lentoyhtiöiden valinnat ja Munchenissä sattunut ”pieni” välikohtaus, joka ylitti uutiskynnyksen ympäri maailmaa. Siitä ehkä tarkemmin myöhemmin, mutta kotimatka kestikin sitten ”vaatimattomat” 68h.

Alla satunnaisia kuvia puhelimen albumista, poislukien Goprolla otettu kuva auton kattoluukusta ja pari ensimmäistä potrettikuvaa parkkikselta.  ”Oikeaa kameraa” en juurikaan enää ulkoiluttanut, joten mennään näillä puhelimella näppäillyillä kuvilla:

 

Muista käydä tykkäämässä Akikuvaa.com:ista myös Facebookissa ja laita seurantaan Twitterissä, sekä Instagramissa tai seuraa hastägillä #Akikuvaa. Näin tiedät ensimmäisten joukossa mitä on meneillä.

Urheilua seuraava, joka kesä kesäkuntoon tähtäävä ja jolla myös extreme-lajit ovat lähellä sydäntä. Somen suurkuluttaja, elektroniikkahärpäkkeiden suuri ystävä, sekä musadiggari. Harvoin lähtee minnekään ilman kameraa. Paatunut kahviholisti. Juo jokaista postausta tehdessään luultavasti vähintään kaksi kuppia kahvia.

Post a Comment