Image Alt

Honor Tag

Uudehko urbaanin musiikkiin keskittynyt media Fum.fi järjesti Huawein kanssa viime viikon torstaina pikkujoulut Club Capitalissa. Kävin pyörähtämässä paikalla, vaikka kurkussa tuntuikin alkava ”kaktus”. Tosin tästä syystä lähdin kotia kohti jo reilusti ennen puolta yötä. Toisena syynä vähän painoi sellainen seikka, että piti olla seuraavana aamuna pitämässä luentoa. Duunit kun on tehtävä. Pitkäksi mennyt ilta ja aikainen aamu kun ei oikein

Sain muutama kuukausi takaperin valita uuden puhelimen duuniluuriksi. Vaikka aika vapaasti sainkin ottaa minkä tahansa, valitsin Huawein Honor 7 mallin. Honor oli täysin uusi tuttavuus minulle. En ollut aikaisemmin käyttänyt sen mitään mallia ollenkaan. Ajattelin vain olla kokeileva, koska olin jo lukenut muutamia artikkeleja puhelimen testikäytöistä. Osaksi valintaan vaikutti myös se, että siinä on tupla-sim paikka ja ajatuksena oli pitää