Image Alt

valokuvaus Tag

Melkein heti edellisen mökkireissun jälkeen lähdettiin uudelleen mökkeilemään, tällä kertaa Parkanoon päin. Pari viikkoa vierähti siellä nopeasti ja tuli lenkkeiltyä, paljuiltua ja saunottua paljon, ruokailuja unohtamatta. Ruokaa vedettiin niin paljon, että välillä tuntui siltä kuin söisi talviunien varalle, heh! Koska tämä on meillä tullut lähes perinteeksi, että mökillä pitää kuvata jotain, ei tehty tälläkään kertaa siihen poikkeusta, vaan ideoitiin photoshootit tällekin reissulle. Ensiksi kuvattiin makkarissa alusvaatteissa setti, sen jälkeen

Ollaan tässä kesällä keretty olemaan mökeillä jo yhteensä pari päivää vajaa neljä viikkoa. Ehdittiin myös kuvailla noina viikkoina useampikin kerta. Viikko ennen juhannusta mentiin jo Ristiinaan mökkeilemään ja tehtiin duuneja etänä rantakalliolta se viikko. Torstaina sitten myös kaveri pariskunta saapui meidän kanssa viettämään keskikesän juhlaa. Tuon alkuviikon aikana kuvattiin taas muutama ruutu Meeritin kanssa. Menomatkalla käytiin New Yorkerista hakemassa uimapuku ja itselleni uimashortsit. Kuvauspaikkana toimi tällä

Juttusarjan ensimmäisen osan löydät täältä. Edelliseltä kuvausspotilta lähdettiin kävelemään kohti Talin liikuntapuistoa. Matkalla bongattiin pieni hauska katos erään viljelyplantaasin vieressä. Valo tuli siihen niin nätisti, että oli pakko pysähtyä ottamaan muutamat ruudut. Siitä sitten matka jatkui, muttei päästy vielä Taliin asti, kun huomattiin tyhjä leikkipuisto. Ja siinä taas pieni luova tauko kävelemiseen ja annettiin kameran laulaa muutamat ruudut. Leikkipuiston alueella oleva ”turvamatto” antoi

Jos viime postauksessa puhuttiin siitä, että nyt kun on se aika vuodesta jolloin Suomessa on valoa ja kannattaa kuvata ulkona, niin tässä jatketaan vähän samalla teemalla. Lähdettiin aika extemporeen ulos kävelemään ja koska ei osattu päättää että mennäänkö kuvaamaan vai pelkälle kävelylle, päätettiin yhdistää nämä kaksi asiaa ja tehtiin valokuvakävely. Saatiin aika monta kuvausspottia käytyä läpi ja kävelyäkin tuli yhteensä

Mainitsin tuossa pari päivää sitten Instagramin postauksessa, että olen ollut todella laiska päivittelemään mitään tänne viime aikoina. Mutta nyt siihen on tulossa muutos. Kevään kuvauksista alkaa tippumaan juttuja ja kuvia tänne. Tämän postauksen kuvat kuvattiin huhtikuun puolessa välissä landella. Sattui todella hyvät ilmat ja pääsi tekemään terassilla duunejakin ilman paitaa yhtenä päivänä. Aurinko lämmitti kivasti. Mökille mentäessä jää vielä kantoi, mutta muutaman päivän päästä

Muutamaankin kertaan olen aikaisemmin kirjoittanut siitä miten kivoja ruutuja saa otettua ihan kotioloissa. Nyt jälleen kerran laitettiin kamera laulamaan tuolla teemalla. Käytettiin peiliä seinässä tehosteena ja lisäksi minulla oli kuvatessa toisessa kädessä peililasin palanen, jota pidin linssin edessä ja vieressä. Tällä tavalla saa aikaan heijastuksia, jotka omalta osalta toimivat hyvin tehosteena. Jossain kuvissa pidin vielä avaimenperässä roikkuvaa valoa peililasin päällä, jotta saatiin kunnon heijastuksia aikaan. Otin

Coca-Cola toimii aina, niin juomana kuin vaatteissakin. Olen väijynyt ympäri kuvapalveluita kuvia, joissa jengillä on joku Coca-Cola paita päällä. Miettinyt myös, että sellainen pitäisi hankkia kuvauksia varten. Meerit oli reissussa vuoden vaihteessa ja oli ostanut itselleen juuri yllä kuvatun t-paidan. Päästiin siis kuvailemaan! Ehkä ”paras” tuliainen, kun liittyy kuvaamiseen. Tällä kertaa kuvailtiin olkkarissa. Siirreltiin huonekaluja sen verran, että saatiin hyvä tila

Vuoden ensimmäiset kuvaukset olivat heti muutaman päivä uuden vuoden jälkeen. Puntilan Laura oli ajellut Kuopiosta tänne Kehä 3:sen oikealle puolelle ja päästiin taas kuvailemaan Stadissa päin. Otettiin kolme erilaista asua ja kuvattiin kolmessa eri paikassa. Meidän rappukäytävässä, ullakolla ja läheisellä fudiskentällä. Aloitettiin eka porraskäytävässä missä otettiin ekan asun kanssa kuvat. Siitä siirryttiin sitten ullakolle räpsimään muutama ruutu. Ullakolta poistuttaessa otettiin vielä

Jotenkin päädyin selailemaan otsikon mukaisella #laundryroom hästägillä Instagramia ja boom! Miten siistejä kuvia löytyikään! Selailin niitä siinä tovin ja sitten ajattelin, että ei hitto, pakkokai tässä on tehdä itse jotain vastaavaa kuvaa. Varattiin meidän taloyhtiön pesutupa, otettiin kamerat messiin ja toki kaikki pyykitkin pestäväksi samalla. Siinä kun pyykit peseytyivät, oli meillä hyvää aikaa kuvailla ruutuja. Otettiin yksi Imagen lehti rekvisiitaksi ja

Painan aamulla muutaman torkun jälkeen herätyskellon kiinni ja nousen sängystä. Kävelen zombina kahvinkeittimen eteen ja laitan tuon elämän elixiirin valumaan. Sillä välin kun odottelen sumpin valmistumista, saatan pukea ja käydä vessassa. Kun saan aamukahvin isossa kupissa eteeni, tsekkaan meilit ja sosiaalisen median kanavat lähes poikkeuksetta heti. Näiden jälkeen saatan lukea tuoreimmat uutiset ja sitten palaan taas someen, tarkemmin Instagramiin. Olen huomannut

Kyselin tässä lähiaikoina Instagramissa, että mistä aiheista jengi haluaisi lukea postauksia? Mallin ohjaus oli yksi aihe mikä heitettiin ilmoille. Jäin miettimään tätä ja lähinnä sitä, että miten se menee omalla kohdallani. Se on kumminkin yksi tärkein osa-alue potrettien kuvaamisessa. Hyväkään kuvaaja ei pelasta sitä, jos mallin naamalta paistaa ilme, ettei sitä kiinnostaisi olla kuvattavana lainkaan tai että hän tuntee olonsa

Julkaisin tuossa hetki sitten tämän postauksen ensimmäisen osan. Jos et vielä ole sitä lukenut, niin käy väijymässä se TÄÄLTÄ. Tosiaan, suunnattiin sitten tuolta ensimmäiseltä kuvauspaikalta kohti seuravaa. Tehtiin pieni kieppi kaupan kautta ja haettiin safka-ainekset jo valmiiksi odottamaan, että saadaan kuvausten loputtua syötyä heti. Tämä toinen spotti oli random -idea kuvauslokaationa, jonka heitin aiemmin samana päivänä ilmaan. Mentiin Munkkiniemen huudeille, Meeritin talon

Jos viime postauksessa otettiin kuvia kotioloissa, niin nyt lähdettiin taas metsästämään raffimpaa lokaatiota jostain. Kelattiin, että mistä kuvauslokaatio tällä kertaa? Oltiin ensiksi ajateltu jotain perinteistä parkkihallia, siis sellaista mitä on ostoskeskuksissa ja vastaavissa paikoissa. No, koska oltiin päätetty, että yhdessä asussa on mukana verkkosukkahousut, niin haluttiin sitten joku mesta mikä olisi karu. Mentiin eka läheistä teollisuusaluetta kiertämään, mutta ei löydetty mitään

Katoin jokin aikaa sitten Youtubesta Lucy Martinin kanavalta videon missä hän ottaa potretteja kotioloissa Lizzie Peircen kanssa. Videon idea oli ettei aina tarvitse lähteä etsimään jotain täysin eeppistä kuvauspaikkaa, vaan ihan arkisissa paikoissakin voi saada hyviä kuvia otettua. Videolla Lizzie on vielä juuri muuttanut kämppä on täynnä laatikoita. Toki kuvissa näkyvä alue on kliini ja sehän riittää. Mimmit ottivat kuvat ilman salamoita luonnonvaloa

Käytiin taas toissa viikonloppuna kuvaamassa Puntilan Lauran kanssa muutamia kuvia. Mentiin Ruoholahteen Kaapelitehtaan nurkille kattomaan spotteja. Olin tosin jo etukäteen vähän kelaillut mestaa missä kuvataan. Stadin päässä lokaation etsintä on yleensä ollut mun tehtävänä, Kuopiossa sitten Lauraltakin on tullut ehdotuksia paikkojen suhteen. Heiteltiin taas ajatuksia vaatteiden suhteen edellisinä päivinä, mutta muuten ei ollut mitään kummempia pläänejä. Käytiin lennosta nappaamassa kahvit kesken