Image Alt

Wedding story Tag

Kuten olen aikaisemminkin sanonut, en ole kuvaillut häitä useasti, mutta aina silloin tällöin kumminkin. En ole oikein missään vaiheessa yrittänyt profiloitua hääkuvaajaksi, vaikka toki sopivan keikan tulleen lähden kuvaamaan. Tänä kesänä kävin kuvaamassa yhdet häät. Toni ja Lena ovat tuttuja lentopallopiireistä ja kun Toni kysyi kuvaamaan en vain voinnut sanoa ei. Jos tarkkoja ollaan, niin ”kysymys” tuli muodossa: ”Meillä on

En yleensä kuvaa kovinkaan paljoa häitä. Muutamia poikkeuksia toki on ja tänä kesänä niitä on tapahtunut jo kaksi. Toinen niistä oli viikko ennen juhannusta Tahkon Golden Resortissa järjestetyt Heidin ja Tuomaksen häät. Häät oli kaksi päiväiset. Perjantaina eka polttari-tyyliset illanistujaiset ja lauantaina sitten varsinainen hääjuhla. Perjantain järjestelyt sen takia, että vieraita tuli ulkomailta asti, joten he eivät päässeet ns. virallisiin